bio Hurmio-orkesterin musiikki Konserttipaikat - ja päivämäärät Haastattelut Yhteystiedot
Virran viemää jazzia


Saksofonisti Jukka Perko ja Hurmio-Orkesteri kiehauttivat Olavi Virran nostalgisesta kultamokasta vahvaa espressoa.

ILARI TAPIO

Mitä tästä pitäisi ajatella: Saksofonisti Jukka Perkon Hurmio-Orkesteri on jalostanut jazziksi kimpun tangokeisari Olavi Virran ikivihreitä, jotka julkistettiin tiistaina levymuodossa kuuluisalla amerikkalaisella Blue Note-merkillä.

Miten tapaus peilaa tämän ajan kulttuuri-ilmapiiriä? Mitä Virta kertoo Perkosta? Entä Perko Virrasta?

- Ehkä meillä suomalaisilla on vihdoin lupa tuntea omilla tunteillamme, Perko vastaa.

- On oikeastaan pieni ihme, ettei kukaan ole tehnyt tätä aikaisemmin. Jokin rapakko tässä on välissä ollut. Suuren maailman vanavedessä mekin olemme versioineet hanakammin vaikkapa Sinatraa kuin omia tähtiämme.

Sinivalkoinen lanka löytyi vasta vuosituhannen vaihteessa. Uuden itsetunnon ilmentymiä ovat pohjoisen popin voittokulku kansainvälisillä listoilla sekä kansallinen into tavoittaa kollektiivisen kansanperinteen unohtuneita tuntoja. Ei ole sattumaa, että Bomfunk ja Badding ovat pinnalla juuri nyt.

Music Of Olavi Virta lähestyy markkinoita kaupallisesti epävarmemmista lähtökohdista. Silti levystä voi tulla jopa maailmanlaajuinen menestys. Moderni jazz puhuttelee espresso-sukupolvea dynamiikalla, jonka aromia putkiradioajan kotoinen kahvipannutunnelma vain syventää.

Maalaispoika löytää jazzin estetiikan

Jukka Perko, 32, on autoillut pitkästä aikaa kotikaupunkiinsa Huittisiin. Hän noutaa peräkärryn kanssa halkoja levynjulkistustilaisuuden rekvisiitaksi Helsinkiin ja piipahtaa samalla Huittisten musiikkiopiston 30-vuotiskonsertissa, jonka juhlanäyttelyssä naurattaa lehtivalokuva Perkon veljeksistä 1980-luvun futurismi-lookissa.

Siitä oli pitkä matka Olavi Virtaan, mutta jazz odotti jo suulin kulmalla. Huittisten kaukonäköiset kannustajat ja ennen kaikkea oma intohimo tekivät saksofonistista muutamassa vuodessa Pori Jazzin sensaation, 18-vuotiaan Little Birdin, joka puhalsi kuin Charlie Parker ja liihotti samaa tahtia Dizzy Gillespien Big Bandin maailmankiertueelle.

- Silti kypsyin muusikkona myöhään. Maalta tulleena minun oli vaikea päästä Helsingin piireihin, eikä minulla ollut jazzin estetiikasta mitään käsitystä. Kukaan ei ollut opettanut sitä, Perko muistuttaa.

- Mutta ei oppimiseen tarvita mitään ihmeellistä organisaatiota. Palava intohimo riittää. Itse soittelin ensimmäisellä klarinetillani kaikkea mahdollista ja sain ilman kenenkään neuvoja päättää, mikä on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Metsäradio kohtaa John Coltranen

Virta-projektia Perko sanoo kahden unelman täyttymykseksi. Toinen oli ajatus luoda jazzia kahdella saksofonilla: pienellä pianottomalla kokoonpanolla, jossa solistit huolehtivat myös harmoniasta ja pääsevät toisiaan peesaamalla vanhan kunnon kilpasoitannan hikiseen nokitukseen. Toinen pohjautuu kaareen, jonka Perko oivalsi oman tulkintansa ja Olavi Virran sydämeenkäyvän baritonin välillä.

- Hoksasin Virran paatoksen olevan lähempänä modernia jazzia kuin vanhaa jatsia, joka on tunnelmiltaan iloista eikä kykene ilmaisemaan tuskaa samalla intensiteetillä kuin vaikkapa John Coltranen antaumus. Kuulen siis Virrassa Coltrane-yhteyden.

Perko pystyi paneutumaan menneen maailman tummiin tangoihin avoimella asenteella, sillä maalaistaustastaan huolimatta hän ei ollut ennestään erityisen vihkiytynyt vanhan tanssimusiikin taskulämpimään olemukseen. Ensimmäisen Virta-levynsä hän hankki vasta neljä vuotta sitten.

- Metsäradiota kotona kyllä kuuli. Sillä tavalla tämä kaikki liittyy lapsuuden muistoihin ja mielikuviin entisestä ajasta, jota muusikon on jossakin vaiheessa pakko vähän luodata. Menneisyyden tunteminen on kehityksen edellytys.

Unelmat toteutuvat mitään rikkomatta

Käytännöksi haaveet muuttuivat, kun pianisti Iiro Rantala pyysi Jukka Perkon ja Severi Pyysalon Poppoota esiintymään Sipoon viimevuotiseen Kalkkiranta Jazziin. Pyysalo oli kuitenkin estynyt. Siksi Perko sai aiheen miettiä tilalle jotakin muuta.

Virran viemä jazz ja Hurmio-Orkesteri olivat jotakin muuta. Konsertti oli suuri menestys, joka alkoi vähitellen hakea hahmoa myös levytyksenä. Oman alttonsa ja sopraanonsa rinnalle Perko sai Manuel Dunkelin tenorisaksofonin sekä Lasse Lindgrenin basson ja Teppo Mäkysen rummut.

Äänitys tehtiin Fiskarsin seuratalossa yhdellä 1950-luvun AKG-stereomikrofonilla, joka piti vuokrata Yleisradiosta. Puolivahingossa vanha tekniikka loihti atmosfääriin tammipaneloitua autenttisuutta.

- Myös musiikissa tavoitteena oli toteuttaa unelmia, ei rikkoa mitään.

- Jazzmuusikot laittavat laulujen rakenteet yleensä kokonaan uusiksi, mutta itse halusin säilyttää useimmat elementit kutakuinkin ennallaan: melodiat, osan rytmeistä ja sellaiset harmoniat, joille on hyvä soittaa sooloa ja improvisoida.

Levytettävät helmet Perko poimi samalla tinkimättömyydellä.

- Valitsin ne biisit, joista itse tykkään ja jotka toimivat instrumentaaleina. Suurin osa niistä on ulkomaalaista alkuperää. Yksitotisemmat suomalaissävellykset sytyttävät enemmän teksteillään.

Albumin kahdeksan Virta-bravuuria ovat Leirinuotiolla, Mustasukkaisuutta, Hurmio, Punaiset Lehdet, Yö kerran unhoa annoit, Tango Desirée, Punatukkaiselle tytölleni ja Kaksi maailmaa. Suvereenin sarjan täydentää Perkon oma Olavi-valssi.

Suomalainen jazz näyttää kyntensä

Kohta saksofonisti lähtee halkokuormansa kanssa takaisin pääkaupunkiseudulle. Siis halkojen! Eikö kaikki ylimääräinen huseeraaminen ja edunvalvonta häiritse muusikon varsinaista työtä?

- Sille ei mahda mitään. Jazz on kaikkialla niin pieni bisnes, että edes Yhdysvalloissa muusikot eivät voi unohtaa esimerkiksi markkinoinnin kaltaista olennaista osa-aluetta kokonaan muiden käsiin.

- Tähän projektiin levy-yhtiö on kuitenkin panostanut poikkeuksellisen paljon, vaikka rumpua ei olisi tarvinnut erikseen kauheasti lyödä.

Huomioarvo on ollut muutenkin hämmästyttävän korkea. Hurmiosta on jo nyt ohjelmoitu jopa 2000-luvun remix.

Niin kuin laatulyriikka kustantamoille, jazz on Perkon mielestä levy-yhtiöille imagotekijä, brändin kohottaja, josta saattaa halpojen tuotantokustannusten ansiosta kehkeytyä sopivassa saumassa myös kaupallinen riemuvoitto. Music Of Olavi Virralle sauman tarjoaa suuri suomalainen nostalgiabuumi.

- Sehän lähti elokuvista, joiden yhteiskunnallista tukea Claes Andersson aikoinaan kulttuuriministerinä lisäsi runsaalla kädellä. Samalla hän ikään kuin jäävinä jäädytti jazzin määrärahoja, Perko muistelee.

- Ehkä nyt on vastaiskun paikka, hän nauraa päälle.

takaisin Hurmio-pääsivulle