bio Hurmio-orkesterin musiikki Konserttipaikat - ja päivämäärät Haastattelut Yhteystiedot

Jukka Perko: "Olavi Virta on the jätkä!" (22.12.2000)


Jukka Perko&Hurmio-orkesteri; on kautta aikojen ensimmäinen suomalainen artisti, jonka musiikkia on julkaistu legendaarisen Blue Note -jazzmerkin kautta. Lue aiheesta nyt lisää ja kuuntele musiikkia tekstin alapuolella... Jukka Perko ei ensinnäkään vaikuta jazz-muusikolta ensi näkemältä. Jukan sisään on kuitenkin mennyt enemmän jazzia kuin aikoihin yhteenkään suomalaiseen. Siitä hän on antanut merkittäviä näyttöjä jo 80-luvun puolivälistä lähtien.

Ensimmäisen kerran hän asteli parrasvaloihin teininä Pori Jazzissa. Elimme vuotta 1986. Siitä alkoi Perkon jatkuva menestyminen jazz-työläisenä. Parina kesänä mies kiersi Dizzy Gillespien Big Bandissa, saavutti 1989 Yrjö-palkinnon, oli Finland Festivalsin nuori taiteilija seitsemän vuotta sitten ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Kaista tapasi Jukka Perkon ravintola Motherissa juuri uuden, mullistavan albumin julkaisun jälkeen. Albumihan on ensimmäinen suomalainen albumi, jonka legendaarinen jazz-levy-yhtiö Blue Note päätti julkaista. Tätä me olemme odottaneet 61 vuotta.


Perkolla vaikuttaa menevän loistavasti, mutta kysytäänpä häneltä itseltään kuinka Jukka Perkolla menee tällä hetkellä?

- Menee erittäin hyvin. Lainatakseni M.A. Nummisen kirjoittamia sanoja vanhasta jazz-kappaleesta: 'Kaikin puolin tosi hyvin menee'.

Mies on iloinen ja puhuu kaikesta paljon. Nauttien siitä, että häntä kuunnellaan. Perkoa on kuunnellut viimeisten viikkojen aikana moni media, jossa jazzista ei muuten ole ollut hajuakaan.

Jaksatko ihmetellä, että haastatteluja saat antaa nyt todella erilaisiin medioihin?

- Ei se ihmetytä. Tää on osa tätä hommaa. Jos onnistutaan murtamaan joku kynnys, joka vie jazzia eteenpäin, niin se on hyvä. Tästähän jazz joka kerta tappelee. Nyt onnistuimme murtamaan sellaisen kynnyksen, että mm. Slitz -lehti teki haastattelun. En edes ole nähnyt sellaista lehteä tänä päivänäkään. Toisaalta se osoittaa sen, että tällainen albumi on koko kansan musiikkia ikään katsomatta. 30 vuotta sitten tuskin olisi uskallettu tunnustaa, että omat juuret kiinnostavat esimerkiksi jazzin kautta. Se osoittaa ylpeyttä omista juuristaan ja samalla se osoittaa tietyllä tapaa kansainvälistymistä tässäkin maassa.

Jukka Perko väittää olevansa tällä hetkellä onnellinen, mutta samalla myös hieman onneton. Hän uskoo, että ihminen ei voi olla vain onnellinen, sillä silloin ei pystyisi pyrkimään parempiin suorituksiin.

Onko urasi edennyt siihen suuntaan kuin joskus toivoit asioiden menevän?

- Kaikki on mennyt hyvin, mutta tietenkin on juttuja, jotka ovat muuttaneet suuntaa. Jazz-muusikkona on totuttava siihen, sillä ei meillä ole mitään ns. uraputkea. Ei ole tiettyjä traditiota, kun jazz on joko liian kaupallista tai liian taiteellista. Se puolestaan antaa mahdollisuuden elää noiden kahden asian välillä aika vapaasti. Jos ajattelen vaikka tätä albumia, niin ainoa kompromissi, jota jouduimme levyn suhteen tekemään on biisien pituus. Muu on juuri sitä mitä me tavoittelimme.

Mennään sitten tähän varsinaiseen aiheeseen, joka sinut toi myös Kaistan haastateltavaksi. Miltä tuntuu olla se ensimmäinen suomalainen Blue Note -artisti?

- Tietysti se on hienoa, että tämä kunnia tuli meille. se kuitenkin merkitsee koko maan jazz-piireille paljon. Se olisi ollut moni muukin artisti tästä maasta. Koko touhu lähti käyntiin Suomen EMIn toimistolta ja otettiin yhteys suoraa herra Blue Noteen, Bruce Lundvalliin. Vastaus oli heti myönteinen. Vaikka levyn olisi voinut julkaista Blue Noten kautta ilman päämajan lupaakin, niin tehtiin tämä sillai tyylikkäästi. Konsepti kiehtoi yksinkertaisuudellaan ja sillä, että siinä on jotain uutta.

Oliko Olavi Virta sinun oma vai koko bändin rakkaus?

- Eipä ne juuri olleet kuunnelleet sitä musaa, mutta kyllä jätkät on oppineet kuulemaan Virran biisien hienouden tämän yhteisen jazz-kielen kautta. Idea oli mun ja esittelin sen heille oikein ja siitä syntyi tällainen albumi.

Hurmio-orkesterissa on Jukka Perkon lisäksi Manuel Dunkel, Lasse Lindgren ja Teppo Mäkynen. Bändi nauhoitti 'Music Of Olavi Virta' -albumin kahdessa ja puolessa päivässä Fiskarsissa. Nauhoitukset on tehty kokonaan livenä yhdellä stereoparimikillä. - Aina kun tulee soolo, niin joku jätkistä meni vain lähemmäksi mikkiä ja se oli siinä.

Mitään sen kummempia miksauksia ei levyä varten tehty, joten siitä voitte päätellä millaisista ammattilaisista on kyse. Mitä Hurmio-orkesteri tekee tämän albumi jälkeen?

- Katsotaan. Virta on nyt käsitelty. Ollaan me puhuttu mm. siitä, että jos tämä orkesteri ottaisi aina jonkin aiheen käsittelyyn ja tulkitsisi sitä. Se ei välttämättä ole mikään tietty muusikko, vaan enemmänkin teema, johon tarttuisimme.

Teksti: Anssi Järvinen


takaisin Hurmio-pääsivulle